Ahoy,
In English: scroll down
Suuntasimme Oululaisten Teekkarien voimin kohti Malesiaa reilu viikko sitten. Hostellit oli varattuna 2 yölle Kuala Lumpurista ja 1 yölle Malakasta, koska Kuala Lumpurissa ei ole kuulemma ihan hurjasti nähtävää.
 |
Petronas towers. |
 |
Jin ja Jang. |
Mitäs me sitten tehtiinkään siellä KL:ssä? Noh, syötiin rauskua katukeittiössä, väisteltiin hullua liikennettä ja nolostuttiin muslimimiesten tuijotuksista. Rausku oli tosi hyvää, suosittelen. Otin sitä uudestaan ihan maun vuoksi.
 |
Loppureissusta teki mieli jo pistää huivi päähän. |
Kuala Lumpurin ainoa nähtävyys, Petronas towers, tsekattiin toki. Oli ihan jepa. Mentiin siitä sitten kaljalle ja sishalle jonnekin baarikadulle.
Illalla nähtiin myös ekat ladyboyt ihan in action kadulla tekemässä diilejä turistmiesten kanssa. Paikallisia tyttöjä seisoi myös liiketoimintaa harjoittamassa kadun kulmissa, mutta he jäivät seksikkyydessä kyllä näyttävien ladyboyden varjoon.
 |
Hollywookmeiningillä |
 |
Vaikuttavat tornit |
Hullaannuttiin Kuala Lumpurin isossa Times Squaren ostoskeskuksessa sisävuoristorataan ja pelihalliin. Mahtavin oli kuitenkin
Escape Room, missä meidät joukkueena laitettiin valitsemaamme peliin sisälle ja sieltä piti vihjeiden avulla selviytyä ulos 45 minuutissa. Meillä jäi ruhtinaalliset 4 sekuntia aikaa! Olimme taidevarkaita ja tarkoituksena oli varastaa museosta kallisarvoinen taulu laservalojen alta puikkelehtien ja koodeja selvitellen. Tehtävä ei todellakaan ollut turhan helppo ja sen läpäisyyn tarvittiin näköjään 4 diplomi-insinöörin alkua.
 |
Yyberjoukkue! |
Kuala Lumpurin kohokohta oli kuitenkin Batu caves, eli tippukiviluolastoon rakennettu hindutemppelikokonaisuus. Apinoita silmänkantamattomiin. Pientä maksua vastaan pääsee myös lepakkoluolaan.
 |
Manki. |
Turkoosi ja kulta värittää hindujen patsaita ja iloiset renkutukset matkamuistokojuissa jäävät soimaan päähän. Meidän tyttöjen piti kietoa sarongit vyötärölle, että päästiin edes koko luolaan.
 |
Apinapatsas. |
 |
Luolan portinvartija. |
 |
Jaksais mitään portaita kiivetä... |
 |
Pyhä lehmä ja pyhä kaljamaha. |
 |
Apinan herkkä puoli. |
 |
Tytöt siveellisinä. |
 |
Tippukiviluola. |
 |
Apina palvoo limsapulloa. |
 |
Kumpi on tyhymä? Ilmeilykilpailu. |
 |
Bird on a bird. |
Melaka on Malesian pienimmän osavaltien, Malakkan pääkaupunki. Malakka on ollut vuoroin ainakin portugalilaisten, brittien, hollantilaisten ja japanilaisten vallassa ja kulttuurien yhteentörmäys näkyy pikkukaupungin ympäristössä esimerkiksi eri uskontojen kirkkojen muodossa.
 |
Melaka. |
Muslimimiesten ihmetys ja tuijotus eskaloitui ihan uusiin lukemiin (>9000) Melakassa. Itteäkin alko ahistaa niin paljon, että pitäydyin pitkissä housuissa loppureissun.
 |
Epäsiveellinen käytös kielletty metrossa. |
Kiinalaiset turistit jonottivat kuuluisiin kinkkiravintoloihin ja me metsästimme halpaa krääsää. Uskomattomin näky oli illan tullen kaupungin valtaavat, Hello Kitty-koristellut, amispoppia soittavat, neonvaloissa välkkyvät riksat/tuktukit. Pakko oli koeajaa.
 |
Kawaiiii! |
 |
Koululaisryhmä näytti mallia poseeraamiseen. Piece man. |
Kävikin sitten sillalailla, että Malesiassa oli joku national holiday ja ei päästykään takaisin Singaporeen. Onneksi hostellissa oli tilaa ja saatiin jäädä Tony's guesthouseen vielä toiseksi yöksi. Tony itse ajoi meidät bussipysäkille seuraavana päivänä.
 |
Chinatown Melaka. |
Btw. Mun apinavillitys on saanut uusia muotoja. Monkey Island 2 ja 3 !
VINKKEJÄ MATKAILIJOILLE:
Sunshine Bedz KL, eli meidän hostelli Kuala Lumpurissa, oli erittäin siisti ja halpa. Hostelli sijaitsi keskeisellä paikalla. Plussaa lainattavista sateenvarjoista kaatosateen yllättäessä. Oma suihku oli ja siistit yhteisvessat käytävällä. Hostelli oli kodikkaasti sisustettu ja torakoista ei tietoakaan!
Escape Room on ihan must, jos puzzle-pelit on lähellä sydäntä.
Batu caves on näkemisen arvoinen apinatemppeli. Muista ottaa huivi mukaan tai saat pulittaa sen lainaamisesta.
In English:
We visited Kuala Lumpur and Malacca a while ago with 3 other technical students from Oulu. Kuala Lumpur was a busy city with insane traffic and impressive looking ladyboys walking the streets at night. We saw the Petronas towers, amazing bath caves with hindu temple and escaped from a room in a game called Escape room.
Malacca was invaded by several different empires through the history such as the Dutch, British, Portuguese and the Japanese. Different churches and cultures were seen in the small state. Among with the Hello Kitty tuktuks...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Wadap?